Valon asiantuntijat apunasi Greenled valon asiantuntijat apunasi020 125 5800

Uusi valaisinjärjestelmä parantaa sekä ympäristön että työntekijöiden hyvinvointia

Autoalan varaosa- ja materiaalitoimituksiin erikoistunut Assistor Oy Ab on logistiikkayhtiö, joka huolehtii asiakkaidensa oikea-aikaisista tarviketoimituksista Suomen lisäksi Baltian maissa ja Ruotsissa. Kiivaan ja kasvavan toiminnan hermokeskus sijaitsee Vantaan Pakkalantiellä, lentokenttäalueen läheisyydessä.

”Täältä löytyvät meidän logistiikkakeskuksemme sekä yhtiön hallinto”, kertoo liiketoimintapäällikkö Jukka Niemelä. ”Tavara liikkuu maanantaista perjantaihin ympäri vuorokauden, viikonloppuisin on vähän rauhallisempaa.”

Autokannan sähköistyminen ei hidasta kasvua

Yhteensä Assistorin käytössä on 16 500 neliötä tilaa ja henkilökuntaa on paikalla päivittäin keskimäärin 70 henkeä. Autokonserni Vehoon kuuluva yrityksen liikevaihto kasvaa tasaisesti, eikä suunta ole kovin pian muuttumassa.

”Sähköautoissa on reilusti vähemmän varaosia kuin polttomoottoriautoissa, mutta meidän toimintaamme se ei vaikuta vielä pitkiin aikoihin. Päinvastoin tarvitsemme lisää tilaa”, Niemelä sanoo. ”Jo tämän vuoden aikana kasvamme 24 000 neliöön, eli otamme haltuun koko nykyisen kiinteistön.”

Koko valaistusjärjestelmä uusittiin

Kun neliöitä on paljon, vaatii kiinteistö hyvää ylläpitoa, ettei energiankulutus karkaa käsistä. Ecoreal Oy:n kiinteistöpäällikkö Kari Niemen vastuulla on yhteensä kuusi logistiikkakeskusta eri puolilla Suomea, yhtenä niistä Assistorin keskus.

”Kymmenen vuotta sitten asennetut loisteputket olivat jo elinkaarensa päässä. Ne kuluttivat energiaa ja niiden valaisuteho oli heikko”, Niemi kertoo. ”Harkitsimme ensin pelkkien valonlähteiden vaihtoa, eli loisteputkien tilalle olisi asennettu led-putket. Mutta kun pohdintaa laajennettiin valaisimien elinkaareen, sähkönkulutukseen ja valaistuksen laatuun, nähtiin järkevimmäksi uusia koko valaistusjärjestelmä.”

Assistor Oy Ab, Valokuvaaja: Juho Kuva

Kovan kisan voitti Greenled

Kilpailutuksessa otettiin huomioon laajasti eri tekijät.

”Toimittajien välillä käydään nykyään kovaa kisaa ja valaisinjärjestelmien tarjoajia on paljon”, Kari Niemi sanoo. ”Valintaa tehdessä painottuivat takuu- ja toimitusajat, muiden käyttäjien kokemukset, tarjousmateriaali… Ja lopulta tietenkin kokonaisuus ratkaisi. Hinta ei ollut ainoa määräävä tekijä missään vaiheessa.”

Valinta osui Greenlediin.

”Kuulin yhtiöstä pelkkää hyvää. Ja heti sopimusta tehdessä vakuutuin – pöydän toisella puolella istui henkilö, joka oli aidosti kiinnostunut käyttäjien tarpeista”, kuvaa Kari Niemi prosessin etenemistä. ”Koko asennusporukka työmaapäälliköstä lähtien teki alusta loppuun työnsä laadukkaasti ja täsmällisesti.”

Asennukset lomittuivat sujuvasti 24/7-rytmiin

Kun kiinteistössä on toimintaa vuorokauden kaikkina tunteina, asettaa se omat haasteensa asennusurakalle.

”Meidän toimintamme ei häiriintynyt missään vaiheessa”, Jukka Niemelä kiittelee. ”Viestintä toimi hyvin, ja asennukset rytmitettiin lomittain keskuksen kiireiden kanssa.”

Uusi valaisinjärjestelmä otettiin käyttöön kuluvan vuoden helmikuussa, joten mittaustuloksia energiakulutuksen pienenemisestä on käytössä vasta rajallisesti.

”Suunta nähtiin jo ensimmäisessä sähkölaskussa”, kertoo Niemelä. ”Muutos on iso.”

Valtavat säästöt ja lisääntynyt hyvinvointi

Kun valonlähteet vaihdetaan energiatehokkaisiin led-valaisimiin ja DALI-ohjausjärjestelmällä varmistetaan, että valot eivät pala turhaan, säästöjä syntyy todella merkittävästi.

”Vuositason pudotus energiankulutuksessa on Assistorin tapauksessa yli 650 000 kilowattituntia”, sanoo Greenledin avainasiakaspäällikkö Jani Ormaa. ”Laskennallinen säästö, kun otetaan huomioon pienemmät myös huoltokulut ja valaisinten vaihdot, on tässä kohteessa yli 130 000 euroa vuodessa.”

Vähintään yhtä tärkeää kuin säästetyt eurot on ihmisten hyvinvointi.

”Vanha valaistus erityisesti varaston puolella oli jo himmeää ja kellertävää”, kuvaa Jukka Niemelä. ”Kysymys on sekä työturvallisuudesta että -viihtyvyydestä. Uusi valaistus on huomattu ja otettu kiitoksin vastaan joka puolella taloa. Myös valaistuksen säädettävyys saa kehuja, koska liika olisi liikaa. Valaistus ei saa kirkkaudesta huolimatta häikäistä.”

Assistor Oy Ab, Valokuvaaja: Juho Kuva

LEED-sertifikaatti kertoo kokonaisvastuullisuudesta

Assistorin vastuullisuusohjelma korostaa sekä ympäristön että ihmisten hyvinvoinnin merkitystä yhtiön liiketoiminnassa. Ekologinen valaisinjärjestelmä on tekijä, joka ottaa huomioon molemmat. Lähes samaan aikaan valaisinjärjestelmän uusimisen kanssa kiinteistölle myönnettiin LEED EB Gold -sertifikaatti.

”Valaisinjärjestelmän uusiminen oli sertifiointia haettaessa jo tiedossa, vaikka se ei suoraan ehtinyt vaikuttaa sen saantiin. Mutta parempi näin, olemme tavallaan jo ylittäneet sertifikaatin asettamat tehokkuusvaatimukset”, pohtii Kari Niemi.

”Me haluamme välittää vastuullisen liiketoiminnan periaatteita koko asiakas- ja kumppaniverkostollemme”, sanoo Jukka Niemelä. ”Vastuullisesti valittu valaisinjärjestelmä on osa tätä kokonaisuutta.”

72%

energiansäästöt

Kohteessa käytetyt tuotteet

Jätä yhteydenottopyyntö asiantuntijoillemme.