Valon asiantuntijat apunasi Greenled valon asiantuntijat apunasi020 125 5800

pysäköintialueen valaistus ehkäisee onnettomuuksia ja säästää energiaa

Useat pysäköintialueet ovat auki vuorokauden jokaisena tuntina niin valoisaan kuin pimeäänkin aikaan. Pysäköintialue voi olla ulkona tai sisällä, yksin tai esimerkiksi kauppakeskuksen yhteydessä. Paikasta riippumatta pysäköintialueen tärkein tehtävä on taata sujuva pysäköinti sekä turvallinen poistuminen ja saapuminen.

Pysäköintialueen valaistus on tärkeä elementti niin turvallisuuden kuin energiatehokkuudenkin kannalta. Pysäköintialueen onnistunut valaistus ehkäisee onnettomuuksia, sujuvoittaa pysäköintiä sekä säästää valaistuksen energiakuluja.

Pysäköintialueen valaistus: 3 tärkeää tekijää

Turvallinen alue. Pysäköintialueilla syntyy paljon autojen peltivaurioita. Huolimattomuus on iso tekijä, mutta onnettomuuksia aiheuttaa myös kuljettajien huono näkyvyys. Pysäköintialueen hyvällä valaistuksella taataan autossa matkustavien ohella myös alueella liikkuvien jalankulkijoiden turvallisuus.

Sujuva pysäköinti. Valaistuksella voidaan paitsi luoda hyvä yleisvalaistus pysäköintialueelle, myös ohjata liikennettä ja tilan käyttöä. Valaistuksen ohjauksen avulla voidaan esimerkiksi osoittaa tyhjät parkkiruudut tai parantaa turvallisuutta nostamalla valotasot korkeammaksi suojatiealueilla.

Energiatehokas valaistus. Useat pysäköintialueet ovat auki vuorokauden jokaisena tuntina, joten energiatehokkuus on keskeinen kysymys valaistusratkaisun valinnassa. LED-teknologia on itsessään energiatehokasta, ja sen energiataloudellisia vaikutuksia voidaan edelleen nostaa käyttämällä valaistuksen ohjausta. Ohjauksessa voidaan hyödyntää esimerkiksi liiketunnistusta, aikaohjausta ja himmennysprofiileja.

TOTEUTA TURVALLINEN JA ENERGIATEHOKAS PYSÄKÖINTIALUEEN VALAISTUS

Pysäköintialueen turvallinen ja energiatehokas valaistusratkaisu toteutetaan laadukkailla valaisimilla ja älykkäällä valaistuksen ohjauksella. Ohjauksen avulla pidennetään valaisimien elinkaarta ja päästään jopa 70–80% suuruisiin energiansäästöihin verrattuna perinteiseen, ohjaamattomaan valaistukseen.

Greenledin monipuolisesta tuotevalikoimasta löydät laadukkaat kotimaiset ratkaisut pysäköintialueiden valaisemiseen sisä- ja ulkotiloissa. Autamme mielellämme tarpeesi mukaisen ratkaisun löytämisessä.

92%

asiakkaistamme suosittelee varauksetta Greenlediä.

Jätä yhteydenottopyyntö asiantuntijoillemme.