Valon asiantuntijat apunasi Greenled valon asiantuntijat apunasi020 125 5800

50 000 TUOTTEEN VALIKOIMA OJENNUKSEEN VALON AVULLA

Viidessäkymmenessä vuodessa määrätietoisella työllä on rakennettu yli 120 miljoonan euron liikevaihtoa tekevä maahantuonti-, tukku- ja vähittäiskaupan yritys. Määrätietoisuudella yritys hyödyntää myös valoa varastointitoimintojensa tehostajana – tervetuloa tutustumaan Isojoen Konehalliin! 

1960-luvun lopulla Pohjanmaalla alkunsa saanut perheyritys on kahden sukupolven aikana ottanut hurjan loikan. Alun perin pieni maatalouden huoltokorjaamo on nykyisin valtava työkalujen ja varaosien maahantuoja ja yli 130 jälleenmyyjän kauppaketju. Toimiva varastointi ja logistiikka on keskeisessä roolissa tämän hienon suomalaisen menestystarinan päivittäisessä toiminnassa.

Valo tehostaa työskentelyä ja parantaa turvallisuutta

Isojoen Konehalli Oy:ltä tilattujen tavaroiden päätymisestä oikeaan paikkaan juuri oikeaan aikaan huolehtii 100 henkeä kahdessa eri vuorossa. Luotettavasti, vastuullisesti ja tehokkaasti, kuten yrityksen arvot lupaavat. Tämän kaiken varmistamisessa valolla on keskeisempi merkitys kuin äkkiseltään arvaisi.

”Toiminnassamme oikeanlainen valaistus on merkittävä tekijä ja toiminnan tehostaja. Varastopuolella on iso merkitys, kun ei tule mitään tapaturmia ja saadaan hoidettua lähetykset turvallisesti matkaan. Toimiva valaistus nopeuttaa myös työntekoa, kun nähdään, mitä tuotteita ja numeroita on hyllyjen päädyissä.”

Matti Vainionpää, varatoimitusjohtaja, Isojoen Konehalli Oy

Nopeuden, tehokkuuden ja turvallisuuden tarpeen ymmärtää helpommin numeroiden avulla. Kauhajoen moderniin logistiikkakeskuksen valikoima koostuu 50 000 erilaisesta tuotteesta, jotka tuodaan maahan yli 30 eri maasta. Pienten tarvikkeiden, tilaa vievien varaosien ja monien muiden nimikkeiden varastoimiseen tilaa on yhteensä 37 000 neliön ja 47 000 lavapaikan verran.

Keskusvarastolle saapuva ja sieltä lähtevä tavaravirta on lähes jatkuvaa ja kaiken pitää toimia ilman ongelmia päivästä toiseen. Kauhajoen keskusvarastolla aiemmin haasteita aiheuttivat vanhentuneet ja osittain jo vaaralliset loisteputkivalaisimet, joissa lamppuja jouduttiin vaihtamaan sangen usein.

Älykästä valoa Greenledin avulla

Isojoen Konehalli Oy:n Kauhajoen logistiikkatilojen vanhentunut valaistus uudistettiin Greenledin avulla. Apuna oli pitkäjänteinen kumppani, jonka kanssa yhteistyötä on tehty ketjun myymälöissä pian jo vuosikymmenen ajan. Tuttu toimija tuntee asiakkaan tarpeet ja osaa auttaa näihin sopivilla valaistusratkaisuilla.

 ”Valaistusta uudistettaessa kaiken lähtökohtana on toimiva valaistussuunnitelma. Mitä ja millaista valoa varastotilaan laitetaan ja mitä niillä valoilla tilassa saadaan aikaan. Turvallisuuden ja tarkkuuden lisäksi myös työviihtyvyyden kannalta valaistus on iso asia. Riittävässä ja luonnonmukaisessa valossa on mukavampi työskennellä, kun kaikki paikat on valaistu oikein, ja siihen meillä on panostettu kovasti. ”

Matti Vainionpää, varatoimitusjohtaja, Isojoen Konehalli Oy

 Avaimet käteen toteutuksena tehty valaistusuudistus oli mittava hanke, joka tarkoitti 3500 vanhentuneen valaisimen päivittämistä nykyajan LED-teknologiaan. Työmäärää lisäsi 500 valaisimen verran myös varastotilan laajennus uudisrakennuksen muodossa. Kaikki tämä hoitui Greenledin asentajilta vain kahden viikon aikana.

Isojoen Konehalli Oy on panostanut päämäärätietoisesti valaistuksen parantamiseen viime vuosina, kaikkiin yrityksen kiinteistöihin on vaihdettu LED-valaistus energian säästämiseksi ja valaistustehon kasvattamiseksi. Ekologinen puoli LED-valoissa tulee esiin erityisesti pienentyneenä virrankulutuksena, jolloin säästetään sekä luontoa ja rahaa.

Energiansäästön lisäksi isoissa logistiikkatiloissa toimintaa tehostetaan ja optimoidaan automaation avulla. Kauhajoen logistiikkakeskuksessa tämä tarkoittaa esimerkiksi tehokasta logistiikkaa automaattisen keräyslinjaston avulla.Tekniikka hoitaa ja ihminen valvoo. Sama pätee myös valaistuksessa. Automaattiset liiketunnistimet sytyttävät valon oikeaan paikkaan tarvittaessa. Äly valaistuksen taustalla varmistaa, että ihminen voi hoitaa työnsä parhaalla mahdollisella tavalla.

YHTEENVETO TEHDYISTÄ TOIMISTA

  • Avaimet käteen toteutettu valaistusuudistus + uudistilan valaistus 37 000 m2 logistiikkatiloihin
  • Kauhajoen keskusvarastossa uuden valaistuksen avulla saavutettu merkittävä energiansäästö vanhaan valaistukseen verrattuna
  • Läsnäolotunnistimet läpi kiinteistön ohjaavat valaistusta tarpeen mukaan, lisäksi hyödynnettiin korkeantilan tunnistimia
  • Säästöjä ja valaistuksen älykästä säädettävyyttä DALI ENCELIUM-ohjausjärjestelmällä, esimerkiksi jokainen hyllyväli ohjattavissa erikseen

Jätä yhteydenottopyyntö asiantuntijoillemme.