Valon asiantuntijat apunasi Greenled valon asiantuntijat apunasi020 125 5800

broman logisticsin optimoitu valaistus

Logistiikalla ja varastoinnilla on valtava merkitys nykyaikaisen myymäläkaupan menestykseen. Tavarat liikkuvat vain tarpeen mukaan. Tuotot ja kustannukset ohjaavat tavaravirtojen optimointia. Sama logiikka pätee myös logistiikkatilojen valaistukseen – taustalla oleva älykäs ohjausjärjestelmä optimoi valaistusta. Valot palavat vain tarpeen mukaan.

Tutustu, kuinka onnistuneesti tehtiin Broman Logisticsin ison luokan valaistusuudistus.

Logistiikkatilojen haasteet valaistukselle

Broman Logistics toimii Broman Group -konsernin logistiikkayhtiönä. Parhaiten menestyvä konserni tunnetaan omistamistaan Motonet ja AD VaraosaMaailma -myymäläketjuista.

Broman Logisticsin logistiikkakeskukset huolehtivat eri puolilla maata sijaitsevien myymälöiden ostojen, maahantuonnin ja varastoinnin optimoinnista ja ovat siten erittäin keskeisessä roolissa konsernin liiketoiminnassa. Vuonna 2010 perustettu Hyvinkään suuri logistiikkakeskus on kooltaan 43 000 neliömetriä. Vuonna 2018 Broman Logisticsin omistukseen siirtyi Keravalla Anttilan entinen 19 000 neliömetrin keskusvarasto.

Keskusvarastot ovat isoja ja haastavia kohteita valaistuksen näkökulmasta – esimerkiksi Hyvinkään varaston korkeat hyllyköt, pitkät käytävät ja 12 metriin kohoava katto vaikeuttavat sekä valaisimien asennusta että huoltoa ja riittävän valotehon aikaansaamista varaston joka kolkkaan. Kerroshyllyn kapeat käytävät, kahden kerroksen toimistotilat sekä tavaravirtojen solmukohtina toimivat lastauslaiturit asettavat kukin omat vaatimuksensa toimivalle valaistukselle. Unohtamatta myöskään trukkilataamoa, robottialuetta, jätehuonetta, sosiaalitiloja ja monia muita valtavan rakennuksen valaistusta vaativista kohteista.

Aiemman valaistuksen haasteet Broman Logiscticsin keskusvarastolla tiivistyivät kolmeen asiaan: riittämätön valaistusteho, valaistuksen energia- ja huoltokustannukset sekä huonosti toimiva ohjaus valaistuksen taustalla. Valoa oli paikoitellen riittävästi, toisaalla työpisteet jäivät selkeästi hämäriksi. Kokonaisuutena valo ei palvellut parhaalla tavalla kaikkia tiloja ja työtehtäviä.

Valaistuksen optimointia Greenledin avulla

Broman Group -konsernissa kaikkien tilojen valaistusta on lähdetty parantamaan erittäin määrätietoisesti, viime vuosina kaikkiin konsernin omiin kiinteistöihin on vaihdettu LED-valaistus energian säästämiseksi. Hyvinkään logistiikkatilassa valaistusuudistuksesta huolehti luotettava kumppani, josta kokemusta konsernilla on kertynyt runsaasti myös Motonet-myymäläketjun puolelta.

”Kun tilataan valaistusta omaan käyttöön, niin suunnitellaan sopiva valaistus ja haetaan paras ratkaisu. Hyvinkäälläkin testattiin eri valmistajia ja päädyttiin Greenlediin, mikä osoittautui siellä sitten hyväksi. Valaistus ei ole tuotemerkkiin sidottu, vaan ominaisuudet ratkaisee ja siinä Greenled on pärjännyt hyvin.”

Tommy Juntunen, projektijohtaja, Broman Group

Hyvinkäällä huolellista testausta ja taustoitusta vaati erityisesti 12 metriin kohoava korkea tila trukkihyllyineen ja sen riittävän tasainen valaistus alas asti. Koeasennusten ja valaistustehojen mittausten sekä huolellisen suunnittelun ja aikataulutuksen pohjalta päästiin varsinaisiin töihin. Hyvinkään keskusvaraston valaistusuudistus on tehty neljässä eri vaiheessa ja nyt koko 43 000 neliötä on valaistu Greenledin toteutuksella.

Pelkän valon lisäksi logistiikka- ja varastokiinteistöissä erittäin tärkeään rooliin nousee äly valaistuksen taustalla. Älykkäästi toimiva valaistuksen ohjausjärjestelmä optimoi valaistusta tarpeen ja käytön mukaan. Konkreettinen esimerkki tämän hyödyistä on varaston vähemmän käytetyt tilat. Liiketunnistimilla toimivat valot syttyvät vain, kun niissä käydään. Samaa älyä hyödynnetään myös varastokiinteistön toimistotiloissa. Kun ihminen poistuu tauolle, niin valot sammuvat itsestään ja tätä kautta saavutetaan energiansäästöä.

”On iso merkitys varastotiloissa, että valot palavat vain tarvittaessa ja merkittävä muutos aiempaan. Varastossa operoivat trukit, erilaiset koneet ja jalan liikkuvat työntekijät sytyttävät valot hyllyväleihin saapuessaan. Valot palavat hetken aikaa ja sammuvat, kun liike alueella lakkaa.”

Tommy Juntunen, projektijohtaja, Broman Group

Nykyaikaiset valaistuksen ohjausjärjestelmät mahdollistavat yksittäisten valaisimien säätämisen vaikka pääkonttorilta käsin. Päälle, pois, himmennys – näin helposti hoituu koko rakennuksen valaistuksen säätö. Äly taustalla ilmoittaa myös mahdolliset valaisinviat sekä muut ongelmat, helposti suoraan valaistuksen ohjauksen käyttöliittymään.

Murroksessa olevalla kaupan alalla logistiikan ja varastoinnin merkitys vain kasvaa tulevaisuudessa nettikaupan myötä. Broman Groupin tavarat tulevat ympäri maailmaa varastoon, josta ne jaetaan eteenpäin ketjun tarpeisiin. Näihin tarpeisiin Hyvinkään logistiikkatilan lisäksi on hankittu Keravalta Anttilan entinen keskusvarasto. Ensimmäisiä jo tehtyjä parannuksia kohteessa on uudistettu valaistus ja sen älykäs Osram ENCELIUM™ valaistuksen ohjausjärjestelmä. Myös nämä on tehty yhdessä Greenledin kanssa.

Broman Logistics Hyvinkään ja Keravan keskusvarastot – yhteenveto tehdyistä toimista

  • Mittava valaistusuudistus 43 000 m2 ja 19 000 m2 logistiikkatiloihin
  • Hyvinkää keskusvarastossa uuden valaistuksen avulla saavutettu 65% energiansäästö vanhaan valaistukseen verrattuna
  • Sisävalaistuksen lisäksi on uudistettu myös kiinteistöjen ulkovalaistusta
  • Automaattivarastoon uusi korkea hyllyn valaisu, joka valaisee hyllytilaa 30 metriin saakka
  • Läsnäolotunnistimet läpi kiinteistön kellari-, varasto- ja toimistotiloihin, lisäksi hyödynnettiin päivänvalosensoreita ja mikroaaltotunnistimia

65%

energiansäästöt

Kohteessa käytetyt tuotteet

Jätä yhteydenottopyyntö asiantuntijoillemme.