Valon asiantuntijat apunasi Greenled valon asiantuntijat apunasi020 125 5800

Parempaa valoa elintarviketeollisuuteen

Elintarvikkeiden käsittelyssä ei ole varaa huonolle valaistukselle. Valon määrä ja valon laatu vaikuttavat merkittävästi työskentelyolosuhteisiin ja työturvallisuuteen sekä tuoreiden elintarvikkeiden laaduntarkkailuun.

Suurin yksityinen Pohjois-Suomessa toimiva tuoretukkuliike ja kasvisten jalostaja Kasvishovi Oy uusi vuonna 2018 toimitilojensa valaistuksen. Yritys oli vastikään muuttanut uusiin tiloihin, joiden valaistus ei ollut riittävän hyvällä tasolla.

Uudistuksen tavoitteena oli ennen kaikkea saada parempaa valoa. Modernin LED-teknologian avulla haluttiin myös saavuttaa merkittäviä energiansäästöjä sekä älykkäästi ohjattua valoa.

Lue, kuinka Greenled toimitti Kasvishovin tuotanto-, varasto- ja toimistotilojen sekä ulkoalueiden valaistuksen kokonaisvaltaisena avaimet käteen -palveluna.

Valaistuksen haasteet ja vaatimukset

Kasvishovi on pohjoissuomalainen perheyritys, joka pitää ruoan tuoreutta ja terveellisyyttä korkeassa arvossa. Kasvishovin tuotteet; kasvisjalosteet, lounassalaatit, kastikkeet ja majoneesiherkut valmistetaan erittäin hygieenisissä, lämpötilasäädellyissä tuotantotiloissa ainoastaan tuoreita ja korkealaatuisia raaka-aineita käyttäen. Valaistuksella on tällaisissa tiloissa suuri merkitys sekä työnteon että laaduntarkkailun kannalta.

Oritkarin toimitilat ovat yhdistelmä tuotanto-, varasto- ja toimistotilaa. Työtehtävät vaihtelevat kasvisten käsittelystä ja jalostuksesta tukkutoiminnan varastotyöhön sekä hallinnon toimistotyöhön. Erityisesti tuotannon työtehtäviin kuuluu paljon tarkkaa käsityötä, jota tehdessä tarvitaan laadukasta valoa.

Rakennuksen aiempi valaistus oli saavuttanut elinkaarensa pään eivätkä valotasot ja valon laatu yltäneet standardien tasolle. Aiempi valaistus aiheutti myös haasteita erityisesti kylmätiloissa. Vanhat monimetallivalaisimet eivät toimineet hyvin pakkasessa, ja ne vapauttivat paljon lämpöä aiheuttaen suuren lämpökuorman.

 “Meillä oli paljon valaisimia, joten lähdimme hakemaan valaistukseen energiatehokkuutta. Tavoittelimme myös valaistuksen älyohjausta ja ennen kaikkea, parempaa valoa.”

Henri Isohätälä, Toimitusjohtaja, Kasvishovi Oy

Osana uusien toimitilojen saneerausta Kasvishovi päätti uusia koko kiinteistön valaistuksen mukaan lukien ulko-, varasto-, tuotanto- ja toimistotilat. Seuraavassa kappaleessa kerromme, kuinka Greenled toimitti Kasvishovin valaistusratkaisun kokonaisvaltaisena avaimet käteen -palveluna.

Laadukas valaistus paikalliselta toimittajalta

Kasvishovi pyrkii edistämään toiminnallaan lähellä tuotettujen raaka-aineiden saatavuutta ja yritys on erityisen ylpeä pohjoissuomalaisista yhteistyökumppaneistaan. Strategiansa mukaisesti Kasvishovi päätti hankkia myös valaistuksen paikalliselta yritykseltä. Toimitusjohtajan mukaan Greenled ei ollut halvin vaihtoehto, mutta avaimet käteen -palvelu vakuutti kokonaistaloudellisuudellaan.

Greenled uudisti toimitilojen valaistuksen hyödyntämällä älykästä valaistuksen ohjausta sekä suunnittelemalla kunkin tilan valaistuksen niihin parhaiten soveltuvilla tuotteilla. Kaiken kaikkiaan tilojen valaisuun hyödynnettiin kahdeksaa eri valaisinperhettä. Joillain alueilla valaisinmäärää pystyttiin optimoimaan alaspäin, kun taas toisissa tiloissa valaisimien määrää lisättiin. Uusi valaisinkalusto on yhteensopiva tilojen käyttöön nähden, valotasot ovat aiempaa korkeammat, valo on tasaista ja valon laatu on huomattavasti parempi.

Uuden valaistuksen älykäs ohjaus on tärkeässä roolissa tilojen energiatehokkuudessa ja viihtyvyydessä. Kaikissa tiloissa hyödynnetään valaistuksen läsnäolo- ja päivänvalotunnistusta, jotka mukauttavat valon määrää automaattisesti ja säästävät merkittävän määrän energiaa. Sisätilojen ohella lastauslaiturin valaistus ja ulkovalaisimet kytkeytyvät automaattisesti päälle ja pois päältä, mikä parantaa työturvallisuutta ja säästää energiaa. Toimistotiloissa käyttäjät voivat säätää valaistusta omien tarpeidensa ja tilanteen mukaan.

“Älykkäästi ohjattu valaistus tuo lisää energiansäästöjä, sillä valoja ei polteta turhaan. On kätevää, kun valot ohjautuvat sitä mukaa, kun menee tiloihin – ei tarvitse etsiä katkaisijoita, eikä muistaa sammuttaa valoja.”

Henri Isohätälä, Toimitusjohtaja, Kasvishovi Oy

Kasvishovin neuvottelu- ja toimistotilojen valaistus on säädettävissä tilanteen ja käyttäjien tarpeiden mukaan.

Kuva: Kasvishovin neuvottelu- ja toimistotilojen valaistus on säädettävissä tilanteen ja käyttäjien tarpeiden mukaan.

Valaistusuudistuksen tulokset

  • Tuotanto-, varasto-, toimisto- ja ulkotilojen valaistuksen kokonaisuudistus avaimet käteen -palveluna
  • Huoleton valaistus viiden vuoden täystakuulla ja ylläpidolla
  • Parantuneet työolosuhteet, työturvallisuus ja viihtyvyys
  • 73 % energiansäästöt verrattuna aiempaan valaistukseen
  • 84 tonnia vähemmän valaistuksen hiilidioksidipäästöjä vuodessa
  • Älykkään valaistuksen ohjauksen avulla lisää energiansäästöjä, joustavuutta ja mukavuutta

73%

energiansäästöt

Jätä yhteydenottopyyntö asiantuntijoillemme.