Delta Downlight G2

Elintarviketeollisuudessa valon laatu vaikuttaa työolosuhteisiin ja tuotteiden laatuun. Lue, miten Kasvishovi Oy toteutti valaistusuudistuksen Greenledin avulla saavuttaen merkittäviä energiansäästöjä ja parantaen työympäristöään.
Elintarvikkeiden käsittelyssä ei ole varaa huonolle valaistukselle. Valon määrä ja valon laatu vaikuttavat merkittävästi tiloissa työskentelevien olosuhteisiin ja työturvallisuuteen sekä tuoreiden elintarvikkeiden laaduntarkkailuun.
Suurin yksityinen Pohjois-Suomessa toimiva tuoretukkuliike ja kasvisten jalostaja Kasvishovi Oy uusi vuonna 2018 toimitilojensa valaistuksen. Yritys oli vastikään muuttanut uusiin tiloihin, joiden valaistus ei ollut riittävän hyvällä tasolla.
Uudistuksen tavoitteena oli ennen kaikkea saada parempaa valoa. Modernin led-teknologian avulla haluttiin myös saavuttaa merkittäviä energiansäästöjä sekä älykkäästi ohjattua valoa.
Greenled toimitti Kasvishovin tuotanto-, varasto- ja toimistotilojen sekä ulkoalueiden valaistuksen kokonaisvaltaisena avaimet käteen -palveluna.
“Meillä oli paljon valaisimia, joten lähdimme hakemaan valaistukseen energiatehokkuutta. Tavoittelimme myös valaistuksen älyohjausta ja ennen kaikkea, parempaa valoa.”
Kasvishovi on pohjoissuomalainen perheyritys, joka pitää ruoan tuoreutta ja terveellisyyttä korkeassa arvossa. Kasvishovin tuotteet; kasvisjalosteet, lounassalaatit, kastikkeet ja majoneesiherkut valmistetaan erittäin hygieenisissä, lämpötilasäädellyissä tuotantotiloissa ainoastaan tuoreita ja korkealaatuisia raaka-aineita käyttäen. Valaistuksella on tällaisissa tiloissa suuri merkitys sekä työnteon että laaduntarkkailun kannalta.
Oritkarin toimitilat ovat yhdistelmä tuotanto-, varasto- ja toimistotilaa. Työtehtävät vaihtelevat kasvisten käsittelystä ja jalostuksesta tukkutoiminnan varastotyöhön sekä hallinnon toimistotyöhön. Erityisesti tuotannon työtehtäviin kuuluu paljon tarkkaa käsityötä, jota tehdessä tarvitaan laadukasta valoa.
Rakennuksen aiempi valaistus oli saavuttanut elinkaarensa pään eivätkä valotasot ja valon laatu yltäneet standardien tasolle. Aiempi valaistus aiheutti myös haasteita erityisesti kylmätiloissa. Vanhat monimetallivalaisimet eivät toimineet hyvin pakkasessa, ja ne vapauttivat paljon lämpöä aiheuttaen suuren lämpökuorman.
“Meillä oli paljon valaisimia, joten lähdimme hakemaan valaistukseen energiatehokkuutta. Tavoittelimme myös valaistuksen älyohjausta ja ennen kaikkea, parempaa valoa.”
Henri Isohätälä, Toimitusjohtaja, Kasvishovi Oy
Osana uusien toimitilojen saneerausta Kasvishovi päätti uusia koko kiinteistön valaistuksen mukaan lukien ulko-, varasto-, tuotanto- ja toimistotilat. Seuraavassa kappaleessa kerromme, kuinka Greenled toimitti Kasvishovin valaistusratkaisun kokonaisvaltaisena avaimet käteen -palveluna.
Onko sinulla tiedossa kohdetta, joka kaipaa valaistusuudistusta? Ota yhteyttä asiantuntijoihimme, meillä on ilo palvella sinua.
Tecwill Oy:n toimistotilojen valaistusuudistus osoittaa, miten älykäs valaistussuunnittelu voi edistää työhyvinvointia ja energiatehokkuutta.
Assistor Oy Ab:n logistiikkakeskuksen valaistuksen uudistaminen toi merkittäviä energia- ja kustannussäästöjä ja paransi työntekijöiden hyvinvointia.
Ahlstrom-Munksjö Glassfibre Oy:n tuotantotilan elinkaarensa loppupäässä ollut valaistusratkaisu korvattiin Greenledin älykkäällä led-valaistuksella.