Siirry suoraan sisältöön
Teollisuus

Versowood

Versowood, Suomen suurin yksityinen sahatavaran tuottaja, on panostanut led-valaistukseen askel kerrallaan vuodesta 2012 lähtien. Greenledin toimittamat valaistusratkaisut ovat vähentäneet energiankulutusta, minimoineet huoltotarpeet ja parantaneet työolosuhteita. Viimeisimmässä kuormalavatehtaan valaistusuudistuksessa saavutettiin 63 % energiansäästö ja älykkään valaistuksen ohjausjärjestelmän avulla työturvallisuus parani entisestään. Tutustu, miten led-valaistus voi tehostaa teollisuuden toimintaa.

Reference_industrial_lighting_Versowood_173
63 %
energiansäästöt

Minimoi huoltotarpeet ja lisää turvallisuutta led-valaisimien avulla

Valaistuksella on iso merkitys teollisessa ympäristössä. Versowood Riihimäki minimoi huoltotarpeet, pienensi energiankulutusta ja paransi työturvallisuutta uuden led-valaistuksen avulla.

Askel kerrallaan kohti led-valaistustekniikkaa

Versowood on Suomen suurin yksityinen sahatavaran tuottaja ja jalostaja. Kotimaisena perheyrityksenä Versowood tekee puukauppaa tunteella, metsänomistajan ja asiakkaan tarpeita kuunnellen.

Versowood Riihimäki pilotoi led-valaistusta ensimmäisen kerran jo vuonna 2012, kun koko led-teknologia oli vielä uutta. Saatuaan positiivisia kokemuksia höyläämön uudesta valaistuksesta Versowood alkoi uusia eri tilojen valaistusta led-teknologialle askel kerrallaan. Greenled on ollut Versowoodin luotettu kumppani led-valaistusratkaisujen toimittajana aina ensimmäisestä pilotista tähän päivään.

“Valaisimet ovat usein hankalissa paikoissa, joihin on melkein mahdoton päästä korjaamaan työn lomassa. Siinä saattaa mennä yli päivä, kun rakentaa telineen johonkin pahaan paikkaan. Ledien avulla pääsemme käytännössä kokonaan eroon valaistuksen huoltoon kuluvasta turhasta työstä.”

Simo Oksanen Sähkökunnossapitopäällikkö, Versowood Riihimäki

Energiansäästöjä, tehokkuutta ja työturvallisuutta

Viimeisimmässä, kuormalavatehtaaseen toteutetussa uudistuksessa on saavutettu 63 % energiansäästöt valaistuksessa. Säästöjen ohella valaistus vaikuttaa merkittävästi myös työntekijöiden arkeen. Työtehtävien kirjo on laaja, ja oikeanlainen valaistus on tärkeä tekijä työturvallisuudessa ja työviihtyvyydessä.

Reference_Versowood_industrial_lighting_10

Työtehtävät Versowoodin tehtaalla vaihtelevat pikkutarkasta käsityöstä ronskimpiin tehtäviin. Silmät eivät rasitu, kun valaistustaso on suunniteltu tarkoituksenmukaiseksi.

Aiempi valaistus oli toteutettu monimetalli-, loisteputki-, elohopea- ja suurpainevalaisimilla, jotka vaativat jatkuvaa kunnossapitoa ja aiheuttivat paljon korjauskuluja.

“Valaisimet ovat usein hankalissa paikoissa, joihin on melkein mahdoton päästä korjaamaan työn lomassa. Siinä saattaa mennä yli päivä, kun rakentaa telineen johonkin pahaan paikkaan. Ledien avulla pääsemme käytännössä kokonaan eroon valaistuksen huoltoon kuluvasta turhasta työstä.”

Simo Oksanen, Sähkökunnossapitopäällikkö, Versowood Riihimäki

Älykkyyttä valaistukseen -ei enää valojen sytyttelyä ja sammuttelua

Uusimmassa projektissa Versowood on ottanut käyttöön myös valaistuksen ohjausjärjestelmän. Automaattisesti syttyvä ja sammuva valaistus on tuonut lisäarvoa sekä sähkönsäästöinä että parantuneena työturvallisuutena. Työntekijöiden ei tarvitse enää sammutella isoa tehdasaluetta pimeäksi, eikä valaistus unohdu päälle.

Led-valaistusratkaisu toimitettiin Greenledin Avaimet käteen -palveluna sisältäen suunnittelun, toimituksen, asennuksen ja käyttöönoton. Mikä on saanut Versowoodin jatkamaan yhteistyötä ja luottamaan Greenledin palveluihin jo useiden vuosien ajan?

“Kun kokemukset ovat hyviä, miksei jatkettaisi? Tässä on mennyt kuusi vuotta, jona aikana on tainnut hajota vain yksi valaisin. Valaistusteho on edelleen sama kuin lähdössä, se ei ole muuttunut miksikään.”

Simo Oksanen, Sähkökunnossapitopäällikkö, Versowood Riihimäki

Uusitun led-valaistuksen tuottama lisäarvo:

  • 63 % energiansäästö kuormalavatehtaan valaistuksessa
  • Pienentynyt hiilijalanjälki
  • Parantunut työturvallisuus ja työviihtyvyys
  • Minimoidut kunnossapitotarpeet ja korjauskulut
  • Lisäsäästöjä ja parempaa työturvallisuutta valaistuksen ohjauksella
  • Ei enää valojen sytyttelyä ja sammuttelua vaan älykäs valaistuksenohjausjärjestelmä

Kohteessa käytetyt tuotteet

Kiinnostuitko?

Onko sinulla tiedossa kohdetta, joka kaipaa valaistusuudistusta? Ota yhteyttä asiantuntijoihimme, meillä on ilo palvella sinua.

Greenled-Ota-yhteytta

Aiheeseen liittyvät referenssit

Ahlstrom-Munksjö Glassfibre

Ahlstrom-Munksjö Glassfibre

Ahlstrom-Munksjö Glassfibre Oy:n tuotantotilan elinkaarensa loppupäässä ollut valaistusratkaisu korvattiin Greenledin älykkäällä led-valaistuksella.

Kasvishovi

Kasvishovi

Kasvishovi Oy toteutti valaistusuudistuksen Greenledin avulla saavuttaen energiansäästöjä ja parantaen työympäristöään.

Nomet

Nomet

Nomet Oy päätti uudistaa valaistuksensa GreenCare-palvelumallilla. Lopputuloksena syntyi avaimet käteen -valaistus helposti ja merkittäviä hyötyjä tuoden.