Valon asiantuntijat apunasi Greenled valon asiantuntijat apunasi020 125 5800

Palaa Takaisin
Onko Suomi edellä Ruotsia LED-valaistuksessa?

25 syyskuun, 2024

Onko Suomi edellä Ruotsia LED-valaistuksessa?

Suomi on globaali edelläkävijä vastuullisuudessa ja kiertotaloudessa. Myös maailman vastuullisimmat valaisimet valmistetaan hyvin todennäköisesti Suomessa. Mutta onko Suomi edellä Ruotsia valaisin teollisuudessa tai valaistusuudistusten läpiviemisessä?

Valaistuksella on merkittävä rooli sekä yritysten että yhteiskunnan tasolla, kun eri organisaatiot pyrkivät kohti energiansäästö- ja vastuullisuustavoitteitaan. Kolme vahvasti esillä olevaa teemaa ovat energiansäästö, kierrätysmateriaalien hyödyntäminen ja tiukentuva lainsäädäntö. Seuraavassa on lyhyt katsaus ja vertailu näihin teemoihin.

Energiansäästö

Valaisimien suurimpana päästöluokkana on käytön aikainen energiankulutus. LED-valaisimien pääasiallisena valintakriteerinä on jo pitkään ollut energiansäästö, joka verrattuna loisteputkiin ja suurpainenatriumlamppuihin on käytännössä aina yli 50%. Valaistusratkaisujen elinkaaren aikaisen kulutuksen pienentäminen ja ympäristövaikutusten minimointi ovat keskeisiä tavoitteita, joiden toteutumiseen on oma roolinsa niin valaisimilla, suunnittelulla kuin ohjausjärjestelmilläkin.

Suomi on panostanut merkittävästi energiatehokkaisiin ratkaisuihin ja ympäristöystävällisiin teknologioihin. Vahva insinööriosaaminen ja osaaminen valmistavasta teollisuudesta ovat olleet omiaan synnyttämään Suomeen lukuisia valaisinvalmistajia, ja vauhdittamaan alan kehitystä markkinassa. Suomi on ollut aktiivinen kehittämään ja ottamaan käyttöön energiatehokkaita LED-valaisimia julkisessa valaistuksessa ja teollisuudessa, mutta on siitä huolimatta naapuriaan jäljessä tavoitteissaan.

Suomalaiset yliopistot ja tutkimuslaitokset tekevät tiivistä yhteistyötä valaistusalalla toimivien yritysten kanssa. Tämä on johtanut moniin innovaatioihin, kuten älykkäisiin valaistusjärjestelmiin, jotka mukautuvat ympäristön ja käyttäjien tarpeiden mukaan. Suomi on myös panostanut IoT-pohjaisiin valaistusratkaisuihin, joissa valaisimia voidaan hallita ja optimoida etäyhteyksien avulla. Järjestelmien käyttöönotossa Ruotsi kuitenkin vaikuttaisi olevan Suomea edellä.

Arvio: Suomella on parempi teknologinen osaaminen, mutta Ruotsi vaikuttaisi olevan toteutuksessa edellä.

 

Kierrätysmateriaalien hyödyntäminen

Suomessa on poikkeuksellisen vahva painotus kestävään kehitykseen valaistusalalla. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että suomalaiset yritykset ovat kehittäneet kierrätettäviä valaisinratkaisuja ja käyttävät ympäristöystävällisiä materiaaleja. Valaistusalan suurimmat kotimaiset valmistajat mm. Greenled ja Purso käyttävät omissa sisävalaistus tuotteissaan pääasiassa kierrätysalumiinia, kun eurooppalaiset kilpailijat Glamox ja Fagerhult ovat kotisivujensa mukaan vasta siirtymässä kohti kierrätysalumiinin käyttöä, ja sitä kautta vastuullisempaan valaisintuotantoa.

Kierrätysmateriaalien merkitys rakennusteollisuudessa on kasvamassa entisestään. Kierrätysmateriaaleista, kuten kierrätysalumiinista, valmistetut valaisimet tarjoavat nimittäin rakennusalan yrityksille mahdollisuuden saada parannettua rakennusten vastuullisuutta ja pienennettyä raportoitavien valmistuksenaikaisia päästöjä. Valaisimet tarjoavat myös kiinteistöille helpon mahdollisuuden lisätä kierrätysmateriaalien osuutta raportoinnissa.

Arvio: Suomi vaikuttaisi olevan edellä Ruotsia kierrätysmateriaalien hyödyntämisessä.

Tiukentuva lainsäädäntö

Alan nopean kehityksen ja muutoksen taustalla on tiukentuva lainsäädäntö, joka haastaa yrityksiä ja yhteiskunnallisia toimijoita vihreän siirtymän toteuttamisessa. Teknologisesta edelläkävijyydestä huolimatta Suomi on ehkä hivenen yllättäen naapurimaataan jäljessä. Ruotsi on ollut esimerkiksi aktiivinen modernisoimaan julkista valaistusta suuremmassa mittakaavassa kuin Suomi. Esimerkiksi useat ruotsalaiset kaupungit ovat siirtyneet laajamittaisesti LED-valaistukseen, mikä on parantanut energiatehokkuutta ja turvallisuutta. Tämä voi liittyä Ruotsin pidempään historiaan laajojen infrastruktuurihankkeiden toteuttamisessa. Ruotsissa on yhtenäisemmät standardit ja käytännöt valaistuksen suunnittelussa ja toteutuksessa, erityisesti kaupunkivalaistuksessa. Tämä yhtenäisyys helpottaa projektien hallintaa ja johtaa usein laadukkaampiin lopputuloksiin, koska koko maa noudattaa samoja standardeja.

Suomen kyvyttömyys nopeuttaa muutosta on potentiaalisesti johtamassa miljardiluokan sanktioihin EU:n suunnalta, joten toimenpiteitä etsitään varmasti aktiivisesti. Suomi on yksi niistä maista, jotka ovat sitoutuneet kunnianhimoisiin ilmastotavoitteisiin, kuten hiilineutraaliuden saavuttamiseen vuoteen 2035 mennessä, mutta tavoitteiden saavuttamiseen tähtäävien toimenpiteiden läpiviemisessä on vielä tekemistä. Muihin Euroopan maihin verrattuna molemmat ovat kuitenkin kärkipäätä yleisesti energiatehokkuudessa.

Arvio: Ruotsi on edellä lakimuutosten läpiviennissä, mutta molemmilla on tekemistä tavoitteiden saavuttamisessa.

Greenledin missiona on tuottaa lisäarvoa ja hyvinvointia asiakkaidemme liiketoimintaan niin Suomessa kuin Ruotsissakin. Markkinoiden vastuullisimpien valaisimien lisäksi autamme asiakkaitamme suunnittelemaan ja toteuttamaan valaistusuudistukset nopeammin ja tehokkaammin. Ota yhteyttä, jos haluat kuulla keskustella mistä tahansa valaistukseen liittyvästä.

Lisää aiheesta