Valon asiantuntijat apunasi Greenled valon asiantuntijat apunasi020 125 5800

Palaa Takaisin
Suomalaista led-tekniikkaa Ruotsiin isolla volyymillä

24 tammikuun, 2018

Suomalaista led-tekniikkaa Ruotsiin isolla volyymillä

Kempeleläinen Greenled Oy perusti viime keväänä tytäryhtiön Ruotsiin ja löysi saman tien sieltä vahvan kasvupolun. Yhtiöllä on naapurimaassa jo useita isoja asiakkuuksia, tärkeimpänä niistä Trollhättanissa sijaitsevan monitoimiareenan valaistus. Tälle vuodelle yhtiö ennustaa Ruotsiin jo merkittävää liikevaihtoa.

Greenledin toimitusjohtaja Pertti Tahvanainen ei ole yllättynyt Ruotsin liiketoimintojen vahvasta käynnistymisestä. ”Tiesimme, että meille on siellä tilaa. Suomalainen laatu ja teknologia sekä Greenledin kokonaisvaltainen valaistuskonsepti puhuttelevat myös ruotsalaisia. Lisäksi olemme Ruotsissa Osramin strateginen kumppani, kuten Suomessakin. Sillä on iso merkitys asiakkaille”, Tahvanainen kertoo.

Greenledin ratkaisut toteutetaan Euroopan parhaana palkitulla Osram Enceliumilla, joka on led-valaistuksen muutenkin hyvää energiatehokkuutta parantava älykäs valaistuksen ohjausjärjestelmä. Kiinnostus tällaisia järjestelmiä kohtaan on maailmanlaajuisesti ripeässä kasvussa, sillä säästöjen lisäksi älykkäästi ohjatulla valaistuksella voidaan tutkitusti parantaa työturvallisuutta, tuottavuutta ja työssä viihtymistä.

Greenled Oy:n liikevaihto on kasvanut viimeiset neljä vuotta vahvasti, ja vuonna 2017 liikevaihtoa arvioidaan kertyneen jo yli 18 miljoonaa euroa. Viralliset tunnusluvut yhtiö julkaisee maaliskuussa. ”Uskomme kasvun jatkuvan vahvana, ja Ruotsi osaltaan kiihdyttää kasvuvauhtiamme”, Pertti Tahvanainen arvioi.

Tärkeä osa Greenledin kasvua on vahva asiakasymmärrys ja älykkäät kokonaisvaltaiset valaistusratkaisut sekä vahva tuoteosaaminen. Yhtiö esittelee tammikuussa Malmön Elmässan -tapahtumassa neljä uutta tuotetta, jotka kaikki suunnitellaan ja valmistetaan yhtiön Kempeleen tehtaalla. ”Olemme varmoja, että nämä tuotteet herättävät Ruotsissa kovaa kiinnostusta.”, sanoo Pertti Tahvanainen.

Lisätietoja:
Greenled Oy, toimitusjohtaja Pertti Tahvanainen, p. 020 125 5802 pertti.tahvanainen@greenled.fi

Led-valaisinratkaisujen toimittaja Greenled Oy on kempeleläinen yritys, joka siirsi muutama vuosi sitten kaiken tuotantonsa Kiinasta takaisin Suomeen. Yritys kasvaa voimakkaasti ja sillä on jo tytäryhtiöt Ruotsissa ja Saksassa.

Lisää aiheesta