Greenled Oy valittiin yhdeksi Suomen parhaista työpaikoista

helmikuu 16, 2018

Greenled Oy valittiin yhdeksi Suomen parhaista työpaikoista

Voimakkaasti kasvava Greenled Oy on listattu Great Place to Work 2018- tutkimuksen keskisuurten yritysten sarjassa Suomen 24 parhaaksi työpaikaksi. Tutkimuksessa mitataan henkilöstön kokemusta työpaikasta sekä heidän luottamusta organisaationsa johtoon.

Greenledin liikevaihto on kasvanut viimeiset neljä vuotta vahvasti, ja vuonna 2017 liikevaihto oli jo yli 18 miljoonaa euroa. Tulevaisuudessa voimakasta kasvua haetaan kansainvälisiltä markkinoilta.

Kasvustrategian keskiössä ovat henkilöstö ja henkilöstön hyvinvointi. ”Greenledillä ajattelemme, että yrityksen todellisen kilpailukyvyn kivijalka löytyy talon sisältä – työntekijöistä ja heidän intohimostaan, innostuneisuudestaan, sisäisestä motivaatiosta ja sitoutumisesta”, toteaa toimitusjohtaja Pertti Tahvanainen.

”Arvojemme mukaisesti annamme työntekijöillemme vapauden ja vastuun kehittää omaa tekemistään yrityksen kasvun mukana. Luotamme työntekijöihimme ja arvostamme heitä niin ihmisenä kuin työntekijänäkin. Työntekijämme kokevat tekevänsä myös työtä, jolla on yhteiskuntamme kannalta ekologinen merkitys. Uskomme vahvasti, että henkilöstömme hyvinvointi on suoraan sidoksissa tuottamamme asiakaskokemuksen laatuun ja sitä kautta yrityksemme menestykseen”, jatkaa Tahvanainen.