Valon asiantuntijat apunasi
020 125 5800
Katuvalaistuksen asiakkuuspäällikkö
Oletko menestyksen nälkäinen tyyppi, joka haluaa tarjota asiakkailleen yhteiskunnallisesti merkittäviä valaistusratkaisuja, joilla saadaan lisättyä ihmisten hyvinvointia, turvallisuutta ja viihtyisyyttä? Tule kanssamme luomaan valoisampaa tulevaisuutta.
Greenled Oy on Suomen johtava kokonaisvaltaisten valaistusratkaisujen toimittaja yrityksille ja julkiselle sektorille. Autamme asiakkaitamme tehostamaan heidän liiketoimintaansa tarjoamalla kestävän kehityksen valaistusratkaisuja. Olemme vakiinnuttaneet asemamme merkittävänä katuvalaisintoimittajana Suomessa ja laajennumme parhaillaan myös muualla Skandinaviassa.
Strategiset kumppanimme valaisin- ja ohjaustekniikassa ovat maailman johtavia alallaan. Palveluksessamme työskentelee yli 100 greenlediläistä. Valaisimet valmistamme Oulun tehtaallamme, lisäksi meillä on toimipaikat Vantaalla ja Tampereella. Tytäryhtiömme Greenled Ab sijaitsee Ruotsissa.
Katuvalaistuksen asiakkuuspäällikkö, Greenled Oy
Tehtäviisi kuuluu
Haemme katuvalaistuksen asiakkuuspäällikköä vahvistamaan myyntitiimiämme. Tehtäviisi kuuluvat asiakkuuksien kokonaisvaltainen hoitaminen, asiakashankinta sekä valaistusratkaisujen suunnittelu katu- ja aluevalaistukseen. Sidosryhmiäsi ovat kunnat ja kaupungit, tukut, urakoitsijat sekä suunnittelijat.
Tarjoamme sinulle
Merkityksellisen työn kasvuyhtiössä, jossa on kaikki edellytykset menestymisellesi. Saat meiltä innostavan työympäristön, jossa jokainen saa olla oma itsensä. Tarjoamme sinulle vakituisen työsuhteen vireässä, nuorekkaassa ja tsemppaavassa organisaatiossa, jossa on aito tekemisen meininki – positiivinen fiilis ja huumori ovat tärkeimmät voimavaramme. Työn merkityksellisyyttä lisäävät kotimaiset ja ekologiset tuotteet, joilla on yhteiskunnallista vaikutusta ihmisten hyvinvoinnin, turvallisuuden ja jaksamisen kannalta. Meillä tehdään töitä yhdessä omilla vahvuuksilla ja panostamme henkilöstömme asiantuntijuuteen ja kouluttamiseen. Lisäksi meillä on käytössä hyvät työsuhde-edut ja kilpailukykyinen palkka.
Työtehtävissä menestyminen edellyttää
Asiakasymmärrystä ja aitoa kiinnostusta asiakkaan tarpeita kohtaan. Aktiivista otetta myyntiin ja asiakashankintaan. Nautit myyntityöstä sekä asiakkuuksiesi pitkäjänteisestä kehittämisestä. Saat asiat tapahtumaan, herätät luottamusta toiminnallasi, sinulla on hyvät sosiaaliset taidot ja arvostat sekä asiakkaita että työkavereita. Sinulla on tahto sitoutua yrityksemme arvoihin, joita ovat asiakaslähtöisyys, vastuullisuus sekä asiantuntijuus. Olet valmis matkustamaan Suomessa ja tarvittaessa myös ulkomailla. Osaat kommunikoida sujuvasti englanniksi ja hahmotat laajoja asiakokonaisuuksia.
Katsomme eduksi teknisen osaamisen, suunnitteluohjelmien hallinnan (DIALUX Evo), tietojärjestelmien (mm. Hubspot/CRM) sujuva käyttö, sekä ruotsin kielitaidon.
Haluatko sinä olla osa meidän energistä tiimiämme, jonka intohimona on valo? Voit olla jo alan konkari tai alalle tahtova. Kaikkein tärkeintä on positiivinen asenne sekä kyky ja halu kehittyä!
Lisätietoja ja hakeminen
Lisätietoja tehtävästä antaa toimitusjohtaja Pertti Tahvanainen p. 020 125 5802.
Voit hakea tehtävään vastaamalla kysymyksiin alla olevan linkin kautta 14.6.2023 mennessä. Huomioithan kuitenkin, että tehtävään haastatellaan sopivia kandidaatteja jo hakuaikana, joten kannattaa toimia valon nopeudella 💡