Valon asiantuntijat apunasi Greenled valon asiantuntijat apunasi020 125 5800

Hyvin suunniteltu, ihmiskeskeinen valaistus edistää hyvinvointiamme ja suorituskykyämme monella eri tavalla. Yksi tärkeimmistä eduista on, että se auttaa säätämään sisäistä kelloamme ja ylläpitämään terveellistä vuorokausirytmiä. Luonnollista valoa jäljittelevä valaistus voi auttaa meitä nukkumaan paremmin ja kärsimään vähemmän unihäiriöistä. Sisätiloissa vietetyn ajan lisääntyessä on tärkeää varmistaa, että valaistus on riittävän voimakas ja tarjoaa oikean spektrin ja värejä, jotta silmämme ja aivomme pysyvät terveinä.

Hyvin suunnitellun valaistuksen on myös todettu vaikuttavan positiivisesti mielialaan ja hyvinvointiin. Riittävän voimakas ja laadukas valaistus voi auttaa meitä tuntemaan olomme virkistyneemmäksi, keskittyneemmäksi ja energisemmäksi. Lisäksi oikeanlainen valaistus voi auttaa vähentämään stressiä, ahdistusta ja masennusta.

Valaistus voi myös auttaa meitä tekemään terveellisiä elämäntapavalintoja, sillä oikea valo voi lisätä motivaatiota liikkumiseen ja terveelliseen ruokavalioon. Erityisesti liikunnan aikana voimakas ja energinen valaistus voi auttaa meitä pysymään aktiivisina ja nauttimaan liikunnan tuomista eduista entistäkin enemmän.

Kaiken kaikkiaan hyvin suunniteltu valaistus on tärkeä osa hyvinvointiamme ja sen vaikutukset ovat merkittäviä. Investoimalla laadukkaaseen valaistukseen voimme edistää terveyttämme, parantaa mielialaamme ja tuntea olomme energisemmäksi ja virkeämmäksi päivän mittaan.

Hyvinvointia tukeva valaistus

Loisteputkien valmistuksen päätyttyä EU:n aluella elokuussa 2023 vaihto ledeiksi on käsillä. Valaistusratkaisun uudistuminen LED-valaisimiin tarjoaa mahdollisuuden tarkastella valon merkitystä myös hyvinvoinnin näkökulmasta. Timo Partonen tuntee valon vaikutuksen ihmiseen kenties paremmin kuin kukaan muu Suomessa, ja vastasi meille 9 keskeiseen kysymykseen valon merkityksestä. Hän työskentelee Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella tutkimusprofessorina ja on jo 1980-luvulta erikoistunut unen, valon vaikutusten ja kaamosmasennuksen tutkimiseen. Partonen on lisäksi psykiatrian dosentti Helsingin yliopistosta.

Millä kaikilla tavoin valo vaikuttaa ihmiseen? Voiko yritys tukea oikealla valaistuksella työntekijöiden tuottavuutta? Partonen vastaa 9 keskeiseen kysymykseen valon merkityksestä – ja kehottaa yrityksiä valveutumaan valon vaikutuksista.

Lue koko haastattelu

LAPWALL LAITTOI IHMISET EDELLE JA UUDISTI VALAISTUKSEN TUKEMAAN HYVINVOINTIA

Kun yritys pistää ihmiset edelle ja tekee henkilöstön hyvinvoinnista prioriteetin, se näkyy tuloksessa. Näin uskoo LapWall, joka laittoi Greenledin kanssa tehtaidensa valaistuksen uusiksi. Valaistusratkaisu tukee nyt työntekijöiden jaksamista & hyvinvointia, työturvallisuutta ja viihtyvyyttä.

Lue koko referenssi

HUONO VALAISTUS MAKSAA KANSANTALOUDELLE MILJARDEJA VUODESSA – MITEN KÄY, KUN LOISTEPUTKET VAIHDETAAN LEDEIKSI?

Puhe valaistuksen terveysvaikutuksista ei ole huuhaata. Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Timo Partonen on tutkinut valon vaikutusta ihmiseen jo 1980-luvulta, ja sanoo, että valaistus on kiinteistöissä laajalti puutteellista.

  • Monin paikoin valaistus ei täytä edes visuaalisen näkemisen standardeja; terveysvaikutuksia ei ole huomioitu oikeastaan lainkaan. Huonon valaistuksen vaikutus kansantaloudelle voidaan laskea miljardeissa euroissa vuodessa, Partonen huomauttaa.

Kaamosmasennuksen hoito maksaa vuosittain jopa 800 miljoonaa euroa; unettomuuden hintalappu on vielä suurempi, jopa 4281 miljoonaa euroa. Oikeanlainen valaistus ratkaisisi monia ongelmia, mutta aiheeseen suhtaudutaan piittaamattomasti.

Nyt asiantuntijoiden huolena on, että lähestyvä lakimuutos heikentää valaistusolosuhteita entisestään.

Lue koko tiedote

Kiinnostuitko? OTA Yhteyttä:
VESA VÄHÄNEN

TAI JÄTÄ YHTEYDENOTTOPYYNTÖ: